

Kosminen muna -
Kiinalainen luomiskertomus
Kauan ennen kuin maailma syntyi, vallitsi kaikkialla
kaaoksessa oleva pimeys. Pimeydessä oli vain suuri muna, joka kellui
määrättömän ajan muuttumattomana äärettömyydessä. Munan sisällä nukkui
Pan Ku. Vuosituhansien aikana Pan Ku kasvoi hitaasti jättiläiseksi.
Lopulta hän oli kasvanut niin suureksi, että muna tuntui ahtaalta.
malttamattomasti Pan Ku venytteli munan sisällä raajojaan, laittoi kätensä
yhteen, löi kaikella voimalla munan rikki ja vapautti itsensä.
Munan rikkoutuessa sen valkoiset, kevyet osat leijailivat
ylöspäin ja muodostivat taivaan. Sen tummat, raskaimmat osat vajosivat
alaspäin ja muodostivat maan. Näin syntyivät taivas ja maa,
jang ja jing.
Pan pää kosketti taivasta, ja hänen jalkansa olivat maassa.
Hän oli hyvin iloinen vapautumisestaan, mutta pelkäsi, että taivas ja maa
sulautuisivat taas pian yhteen. Pan Ku ei enää halunnut olla kaaoksen
vankina ja päätti pitää taivaan valoisuuden ja maan pimeyden erillään
toisistaan niin kauan kunnes hän olisi varma, että maailma oli turvassa.
Tässä työssä hän käytti omaa kehoaan erottavana pilarina. Päällään hän
kannatteli taivasta, ja jalkansa hän piti tukevasti maan pinnalla.
Jotta taivaan ja maan välimatkasta tuli riittävän pitkä. Pan Ku
kasvatti itseään joka päivä muutamia metrejä, kunnes 18 000 vuoden kuluttua
taivas ja maa olivat hyvin kaukana toisistaan. Pan Ku oli sangen
tyytyväinen mutta väsynyt. Hän katsoi saaneensa työnsä valmiiksi ja
kävi nukkumaan.
Nukkuessaan Pan Ku kuoli., ja hänen kehostaan kehittyi
maapallo, sen eri elementit ja tähtitaivas. hänen viimeisestä
henkäyksestään syntyivät tuuli ja pilvet. ja hänen äänestään ukkosen jyrinä
ja salamat. Pan Kun silmistä syntyivät aurinko ja kuu. Hänen
vatsastaan, päästään ja raajoistaan kasvoivat maapallon vuoret.
Suonista saivat muotonsa tiet ja polut. Meret ja joet muodostuivat
hänen verestään ja hänen hiestään ja kyyneleistään makea sade ja kaste,
jotka ravitsevat kaikkea maanpinnalla.
Edellä kerrottu luomiskertomus on kerätty eri mytologian
lähteistä. Kiinalaisista taruista on lukemattomia versioita, joissa
yksityiskohdat vaihtelevat. Jossakin kertomuksissa kerrotaan, että
lohikäärme, fenixlintu, tiikeri ja kilpikonna auttoivat pan Kuta hänen
työssään. Toisissa tarinoissa taas jin ja jang muodostivat alkumunan
yhteistä kaikille tarinoille on kuitenkin se, että taivas, maa ja ihminen
muodostavat kiinalaisen maailmankuvan rakenteen kolminaisuuden. Näitä
kolmea tekijää kutsutaan kolmeksi chiksi, taivaan chi, ihmisen chi, ja maan
chi, ja niiden tiedostamisen auttaa ymmärtämään maailmankaikkeuden toimintaa
ja luonnetta.
Taivas yläpuolellamme on taivaan energiaa eli jangia, joka
ilmentää henkistä todellisuutta. Taivaan ja maan välissä sijaitsee ihmisen
energia, joka yhdistää jiniä ja jangia. Maa alapuolellamme ja sen energia on
Jiriä, joka ilmentää aineellista todellisuutta.